Altistuin eräänlaisen myyvän viestinnän kautta Kōdō Simonen artikkelille, jossa hän maalaili mitä vaikutuksia saattaisi mainonnan laittomaksi tekemisellä ja sitä kautta kieltämisellä olla [1]. Tähän väliin lukusuositus, jollet ole ikinä ennen asiaa miettinyt. Aihe kirvoitti keskustelua ystäväpiirissäni, joten ehkä se voi tehdä meistäkin ystäviä. Mainonta on hyvin arkinen sana, mutta lainaan tässä kohdin Wikipediaa väärinkäsitysten välttämiseksi [2]:
Tuskin on ehdokasasettelu sulkeutunut, kun mediat jo kilvan julkistavat vaalikoneitaan [1]. Ikkunan raottumista vasten kannattajikortteja keränneillä valitsijayhdistysehdokkailla on näiden täyttämisessä pieni takamatka kirittävänä. Siinä määrin voimallisesti näitä iskettiin esille jo ennen ehdokasasettelun viimeistelyä ja ehdokasnumeroiden arvontaa, joka tapahtuu vasta 13. maaliskuuta, eli tätä kirjoittaessa viikon päästä (ehdokasasettelun määräpäivä oli näissä kunta- ja aluevaaleissa 4.
Eräät eduskuntavaalit on jälleen pidetty ja koko kansa yhdistyi huveihin. Jonkin verran mediaa seuraavana tämän olisi voinut kuvitella näkyvän äänestysaktiivisuutena, mutta valistuneesti valtaansa käyttämättömien joukko oli jälleen kolmekymmentäprosenttinen. Siis kolme kymmenestä katsoi etteivät nämä ole heidän juhlansa. Pidän tätä ongelmana, joka olisi ratkaistavissa. Seuraa eräs idea. Siinä missä me Manner-Suomessa saamme äänestää kaikkiaan 199 kansanedustajaa, on ahvenanmaalaisille suotu yksi istumapaikka eduskuntatalon suuressa salissa.
Tulevissa eduskuntavaaleissa kilpaillaan leikkauslistoilla, jos jotakin voi päätellä siitä, paljonko valtakunnan ykkösmediat käyttävät valtion talouden kestämättömästä tilanteesta kertomiseen [1]. En kuluta aikaa leikkauslistojen miettimiseen vaan pohdin sijastaan tulopuolen parantamista. Eräs hyödyntämätön tulonlähde olisi huumekaupan ottaminen valtion haltuun, ja koska sen voi toteuttaa koskematta ihmisten ja yritysten veroasteisiin, on asialle odotettavissa laajaa tukea puolueiden taloudellisista ideaaleista huolimatta.
Oli keskiviikko 8.12.2021 kun päätimme kokeilla valitsijayhdistyksen perustamista ja sillä tavoin ehdokkaan esittämistä tuleviin aluevaaleihin. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miksi soisin näkeväni useampia ihmisiä ehdolla, vaaleista viis, ja miksi maakuntatason hallinnolla voisi olla merkitystä. Tätä ajatusta todeksi osoittaaksemme koin riskien arvoiseksi koettaa tällaista ehdolleasettumismenetelmää. Palataan riskeihin myöhemmin. Olen kerran aiemmin ollut ehdolla tällaisissa merkittävissä vaaleissa.
Päivänpolitiikasta hetkeksi sivuun jäänyt ihminen saattaa olla ihmeissään siitä, mitä ovat nämä lähestyvät aluevaalit. Jos sanalle sattuu altistumaankaan, sillä siinä määrin pienellä äänellä niistä on supistu, erityisesti keväisiin kuntavaaleihin verraten. Karkeasti ajatellen Suomessa voi ajatella olevan kaksi hallintotasoa, joihin äänestyksin edustajia valitaan. On kuntataso, jossa kunnanvaltuutetut valtuustoissaan tekevät omia kyliä koskevia päätöksiä.
Vuosikymmeniä olen elänyt, mutten vielä yhteenkään puolueeseen kuulunut. Asia on ajankohtainen näin kuntavaalien kynnyksellä ollessani ensi kertaa ehdolla ja tehdessäni tätä sitoutumattomana. Olen miettinyt ehdolleasettumista pitkän aikaa. Puoluepolitiikka ja puolueista soveltuvimman valitseminen on silti tuntunut vaikealta ja ehdolleasettumisajatus on tästäkin syystä jäänyt toteuttamatta. Yleismaailmallista viisautta minulla ei ole asiasta antaa, mutta joitakin otsikoita sentään löysin.
Katsoin taannoin suoratoistopalvelusta sellaisen sarjan kuin “Inside Bill’s Brain”. Siinä seurataan William Henry Gates III elämää pienin historiataustoituksin. Pääosin mieleeni jäi Billin ja vaimonsa Melindan perustama säätiö, sillä sen parissa tehtiin innostavia oivalluksia. Yksi kertomuksista käsitteli Nigeriassa käynnissä ollutta taistelua poliota vastaan. Taustoitettiin, kuinka tauti aina nosti päätään huolimatta siitä, että rokotuksia jaettiin järjestelmällisesti ja useaan otteeseen.