Katsoin taannoin suoratoistopalvelusta sellaisen sarjan kuin “Inside Bill’s Brain”. Siinä seurataan William Henry Gates III elämää pienin historiataustoituksin. Pääosin mieleeni jäi Billin ja vaimonsa Melindan perustama säätiö, sillä sen parissa tehtiin innostavia oivalluksia.

Yksi kertomuksista käsitteli Nigeriassa käynnissä ollutta taistelua poliota vastaan. Taustoitettiin, kuinka tauti aina nosti päätään huolimatta siitä, että rokotuksia jaettiin järjestelmällisesti ja useaan otteeseen. Aina jokin kylä jäi tästä paitsi ja työ kääntyi turhauttavaksi.

Innostavaa oli se, miten ongelmaa lähdettiin ratkaisemaan. Ehkä pulma ei olekaan siinä, että Nigeria nyt vain on mahdoton paikka rokottaa näillä resursseilla. Tarkempi ongelmaan perehtyminen kun näytti osoittavan, että rokottamatta jääneet alueet sijaitsivat usein rokotuspartioille osoitettujen alueiden reunamilla. Pääteltiin, että tilanteissa, joissa jokin alue näyttää jäävän toisen joukon hoidettavaksi on riskinä, että terveydentekijät lipsuvatkin ohi molemmin puolin.

Ei siksi, etteivät rokottajat olisi halunneet nujertaa tautia. Vaan siksi, ettei heillä ollut välttämättömiä työkaluja. Ensisijaisen tärkeäksi puutteeksi havaittiin kartat, jotka olivat muistinvaraisia piirustuksia ja siksi monella tapaa virhealttiita. Tämän vuoksi polion vastaisessa sodassa tärkeäksi välivaiheeksi nostettiin maan kunnollinen kartoitus. Tähän käytetty aika palkittiin, sillä modernien karttojen avulla rokotuspeittoaluetta saatiin parannettua merkittävästi.[1]

Tuo oli yksi esimerkki tilanteesta, jossa ongelmaa tarkasteltiin uudesta kulmasta ja siten löydettiin vaikuttavuudeltaan merkittävä toimi, johon voimia kannattaisi käyttää.

Toinen sarjan osalta mieleeni painunut tapaus koski vettä. Sitä, kuinka puhdas vesi on tärkeää, mutta tärkeää on sekin, mitä vedelle tehdään käytön jälkeen. Tämä tuntui tärkeältä painopisteeltä ajatellen erityisesti alueita, joilla ei ole viemärirakenteita tai joista uupuu vauraus puhtaanapitolaitoksen käyttökuntoisena pitämiseen. Aikaa ja ajatusta uhrataan myös uudenlaisten käymälöiden suunnitteluun, sellaisten, jotka eivät vaatisi ympäröivältä yhteiskunnalta puitteita toimiakseen silti paikallisten hyödyksi.[2]

Pääsemme päivänpolitiikkaan.

Kansallisessa demokratiassamme on ollut koko elämäni jatkunut ongelma. Alhainen ja alentuva äänestysprosentti. Äänioikeutetut eivät ole kiinnostuneita käyttämään oikeuttaan ja tästä johtuen yhä pienempi osuus päättää muiden puolesta.

Yritysmaailmassa osakkeenomistajat ovat tyypillisesti tyytyväisiä tilanteessa, jossa yritys ostaa omia osakkeitaan ja mitätöi niitä. Näin jälkeenjäävien omistajien osuus nykyisestä omaisuudesta kuin tulevastakin on aiempaa suurempi ilman, että heidän tarvitsee nähdä asian eteen vaivaa.

Näin onnellisesti asian voisi katsoa olevan demokratioissakin. Aina kun jätät äänestämättä, teet jonkin äänestäjän voimissaan onnellisemmaksi. Vaalien ohi istuminen on helppo tapa ilahduttaa usean ihmisen päivää.

Vaikka demokratian toteutumisen kannalta äänioikeuden käyttöaste on tärkeä asia, ovat työkalut asian ratkaisemiseksi olleet haluttomia. “Jollet äänestä, et voi valittaa” -henkinen äänioikeutetun syyttäminen voi kuulostaa osuvalta lausahdukselta olematta sitä todella.

Kuvitellaan, että demokraattiset vaalit ovat yritys. Koska vaalit ovat demokratialle elintärkeitä, rinnastetaan toimiala toiseen elintärkeään. Elintarvikkeisiin. Perustetaan Elintarvikekauppa oy. Ajatellaan, että jokainen ehdokas on omanlaisensa vihannes, eli erinomaisesti syötäväksi kelpaava ja minkäänlaisena hyvä vaihtoehto nälälle.

Vaalihetki. Ehdokkaat on listoitettu ja hyllytetty, kauppa on täynnä, valot päällä, kassa kolisee vaihtorahaa ja joukko hyvin työllistettyjä ikihymyilijöitä on palkattu tekemään täyttötointa sitä mukaa kun tavaraa kannetaan ulos. Ääntä vastaan saa ruokaa kotiinsa, kyllä kelpaa. Ihmisiä poikkeilee ja tavara kulkee, kaikki näyttää hyvältä, eläköön demokratia ja voitokas yritystoimi.

Vaalien jälkeen käy tapahtuneen tarkastelu. Kuinka kaupassa kävi.

Jos vuoden 2017 kunnallisvaalit Tampereella olisivat olleet elintarvikekauppa, olisi ilmaiseen ruokaan oikeutetuista ihmisistä 40,7% jättänyt syömättä. Äänioikeutettuja oli yli 190000, joten 77500 päätti kauppaa silmäiltyään ja hyllyjä kierrettyään, että on ennemmin ilman kuin valitsee mitään valikoimasta löytyvää.[3]

Tarjonta. Siinä on demokratian ongelma.

Tämä ei ole ongelma, jota ei olisi ollenkaan tiedostettu. Vaalitaktisistakin syistä puolueiden ja valitsijayhdistysten listoille kerätään ihmisiä vaihtelevan matalin kynnyksin. Pitäähän puolueen sisällä olla mistä valita. Kunhan et aatetta pilaa ja arvoja sotke, valtaapitävien määrittämää linjaa vaaranna.

Mutta miksi ihmisten pitäisi nähdä vaivaa asettuakseen ehdolle. Miksi vakuuttaa toisia ihmisiä siitä, että on jotenkin kelvollinen ihminen kenenkään ääntä vastaanottamaan. Meillä on kyky käyttää tietokoneita, eikä parisataatuhantinenkaan ehdokasjoukko ole mahdoton tietomäärä laskelmoitavaksi.

Yleistän yksittäisestä.

Oma äänestysaktiivisuuteni on ollut vaihtelevaa ja tyypillisesti huonoa. Olen käynyt äänestämässä harvemmin kuin olisin voinut, enkä äänestyskopissa käydessänikään ole aina palauttanut hassua viivaa kummallisempaa tositetta. En ole jättänyt valitsematta osoittaakseni mieltäni, vaan koska en ole kokenut kenenkään ehdokkaan olevan oikeastaan minulle sopiva. Asiasta tietämättömänä on helpompi jättää päätöksenteko muille, vaikka juuri sillä tavoin tulee heikentäneeksi tilannetta niin kansanvallan toteutumisen kuin omien etujen ajamattomuudenkin kautta.

Olen harmitellut sitä, etten ole tiennyt sellaista hyvää tyyppiä, jolle haluaisin ääneni antaa. Mutten ainakaan ole joutunut myöhemmin harmittelemaan jonkun aivan epäsopivaksi osoittautuvan ihmisen kurssin nostamista.

Siksi toivoisin, että yhä useammat asettuisivat ehdolle. Vaikka pienin osaamisvarmuuksin, peloissaan, ennakkoon kavahtaen. Jotta äänestyskoppiin mentäessä tulisi tuttuja vastaan.

Siksi itse asetuin ehdolle. Osoittaakseni pieneltä osin, että ehdolle voi asettua kuolematta ja elämän pilaantumatta. Toivottavasti. Ja antaakseni rohkeutta toisille tehdä samoin.

Ja voidakseni kerrankin varmuudella äänestää hyvää tyyppiä, tai ainakin sellaista, joka tajuaa vitsini. Tämä etu on mahdollinen meistä jokaiselle, eikä se ole pieni juttu, jos on joskus ollut se yksinään nolostumiseen ja turhautumiseen saakka hihittelevä tapaus.

Vaalijärjestelmän muuttaminen ei ole sellainen asia, joka päätettäisiin kunnanvaltuustossa. En ole tämä teema keihäänkärkenä käymässä taistoon Tampereen äänimestaruudesta. Mutta haluan ajatella huomista laajemmin, sillä politiikan teko on hidasta ja aina silloin tällöin hyvistä ideoista, hyvien ihmisten työstämänä, syntyy erinomaisia seurauksia.

Vaalitelttojen puuttuessa sitä voi kotoisamman kahvikupin äärellä pohtia sitä, miltä maailma näyttäisi, jos ketä tahansa tuntemaansa hyvää tyyppiä naapurista voisi palkita äänellä. Mitä ongelmia siitä seuraisi, miten tällainen kaikki äänioikeutetut automaattisesti ehdokkaiksi nostava vaalijärjestelmä toimisi. Tarvittaisiinko puolueita ja ehdokaslistoja ensimmäisessä vaiheessa, jossa koottaisiin kuntalaisten toisilleen antamat äänet ja hahmoteltaisiin seuraavia askelia, kysyttäisiin ehdokkaiden halua ottaa äänensä vastaan tai siirtää ne edelleen itseään paremmaksi katsomalle ehdokkaalle. Kenelle äänet lopulta menisivät ja tulisiko politiikkaan aivan uusia ihmisiä, jotka aiemmin näkymättömissä olleen tuen innoittamina kävisivät ajamaan hyviä asioita inspiroivassa hengessä.

Johtaisiko tämä siihen, että politiikasta puhuttaisiin kuten mistä tahansa mielenterveysongelmista voidaan puhua, eli osana tavallista ihmiselämää ja siihen liittyvää erityispiirrettä. Asiana, josta voidaan puhua innokkaasti uusia ratkaisuja hakien, vanhojen uskomusten pontevaan puolustamiseen keskittymisen sijaan. Olisihan se nyt jokaisen kohdalla mahdollinen asia, masennus, siinä kuin vaaleissa tullut äänikin. Parempi varautua ennalta ja vaihtaa kokemuksia.

Toivoisin niin saattavan käydä, mutta saattaisin olla väärässäkin. Tämä on silti idea, joka olisi mukava nähdä käytännössä.

Asetu siis ehdolle, pyydä kaveriasikin. Demokratia elää hyvistä ihmisistä ja prosenttien valossa heistä on ehdokkaiden joukossa ollut lisääntyvä pula. Puolueita löytyy ja valitsijayhdistyksiä käy perustaminen, nyt kun yhä elämme vanhaa maailmaa.

Unelmoin, että vaali vaaleilta ehdokkaiden määrä lähestyisi sataa prosenttia äänioikeutetuista. Mutta ymmärrän, että matka siihen kestää aikansa. Ehkä loppuelämiä vievän ajan. Ottakaamme siis mukava asento ja tehkäämme tästä viihdyttävän hauska matka maailmassa, jossa demokratia ei ehkä olekaan rikki eikä vika äänioikeutetuissa.

Siinä nauttimisen lomassa voi miettiä Billin tavoin muita ongelmia, joita nyt ratkotaan väärin tai tehottomasti. Lupauksella, että ongelmien loputtua ei demokratiaakaan kenties enää tarvita.

Mitä sitä sitten tekikään ennen kuin oli aina ehdolla ja politiikkaa puhui.

1. Maankartoituksen tärkeys näin kerrottuna kuulostaa Sunzin aikaiselta opilta. Gates-säätiön kartoitustyöstä on kuvaus myös Billin blogissa osoitteessa gatesnotes.com.

2. Jätevesistä ja wc-ratkaisuista löytyy niistäkin kosolti juttuja Billin blogista osoitteesta gatesnotes.com.

3. Äänestyskäyttäytymisen suhteen luotin Ylen antamiin tietoihin. Koko Suomen osalta vuoden 2017 kuntavaaleissa valikoimaan tyytymättömien jäänestämättömien osuus oli 41,1%, tarkoittaen että heitä oli hieman yli 1800000 (1,8 miljoonaa). Ilmiö selittää pitenevät ruokajonot.