Eräät eduskuntavaalit on jälleen pidetty ja koko kansa yhdistyi huveihin. Jonkin verran mediaa seuraavana tämän olisi voinut kuvitella näkyvän äänestysaktiivisuutena, mutta valistuneesti valtaansa käyttämättömien joukko oli jälleen kolmekymmentäprosenttinen. Siis kolme kymmenestä katsoi etteivät nämä ole heidän juhlansa. Pidän tätä ongelmana, joka olisi ratkaistavissa. Seuraa eräs idea.

Siinä missä me Manner-Suomessa saamme äänestää kaikkiaan 199 kansanedustajaa, on ahvenanmaalaisille suotu yksi istumapaikka eduskuntatalon suuressa salissa. Sieltä valittava ihminen edustaa vaalien tulosiltaohjelmissa joukkiota Muut, koska on kaiketi mahdotonta tietää keitä sieltä voisi olla tulossa, edes edustamansa ryhmittymän tasolla. Eikä kai olisi korrektia laittaa näytille että sitten on vielä se yksi Ahvenanmaalta. Oikeaa syytä en tiedä, kunhan ihmettelen.

On kuitenkin siten, että samalla tavalla voisi varmasti varata kiintiöpaikan myös sellaisille puolueille, joilla ei nykyisellä olemassaolojaksollaan ole ollut kansanedustajaa. Olisi se paikkansa sitten lohkaistu jostakin nykyisestä vaalipiiristä tai tapahtuisi se lisäämällä kansanedustajien määrää yhdellä.

Säännöt tähän paikkajakoon voisivat olla yksinkertaiset. Voitaisiin toimia esimerkiksi siten, että kaikkien annettujen äänten laskemisen jälkeen kaikkien puolueiden saamat äänimäärät laskettaisiin vaalipiireittäin yhteen, järjestettäisiin laskevaan järjestykseen, ja joukosta poistettaisiin näissä tai aiemmissa vaaleissa yhdenkin kansanedustajapaikan saaneet puolueet. Tämän jälkeen valtakunnallisesti eniten ääniä saaneen puolueen suurimman äänimäärän tai vertailuluvun saanut ehdokas saisi haltuunsa tämän suurimman ensikertalaispuolueen edustajalle varatun jakkaran.

Ylläoleva yhtenä toteutusmahdollisuutena, tämän asian suhteen sallin kaikenlaisen vaihtoehtoisen pohdinnan.

Yksi kansanedustaja ei välttämättä äänellään tekisi suuria heilautuksia suuntaan eikä toiseen, ja olisi hyvin epätodennäköistä, että tällä vahvuudella pääsisi hallitusvastuuseen, jollei valitulla sattuisi olemaan toinen jalka poliittisessa maailmassa jo ennalta. Tästä muutoksesta kuitenkin seuraisi se, että jokaisella pienpuolueella olisi käytännössä mahdollisuus päästä eduskuntaan, vaikka vain yhdenkin paikan voimin. Sinne päästessään puolue välttyisi lakkautusuhalta [1], pääsisi puoluetuen piiriin ja saisi poliittista kokemusta. Eduskuntaan nousisi mahdollisesti uusia tuulia tuova, osaamattominkin silmin sitä hämmästelevä ihminen, joka voisi tuoda kansalle näkyviin siihen liittyviä lainalaisuuksia, joihin kokeneemmat ovat jo tottuneet.

Vaikka tämä neljävuotisjakso antaisi paikkansa lunastaneelle puolueelle suhteessa paremman valta-aseman muihin kokoisiinsa nähden, tarkoittaisi ensikertalaiskiintiön luonne sitä, että jatkossa puolue kilpailisi toisten, jo parlamentaariseen vastuuseen päätyneiden puolueiden kanssa. Tulevissa vaaleissa paikan voisi säilyttää tekemällä hyvää työtä myös vaalikampanjakenttien ulkopuolella.

Ja riittäisi tuo kampanjatyö edustajapaikan uusimiseen tai jopa niiden lisäämiseen eli ei, tulisi ensikertalaisten joukosta vähintäänkin yksi uusi puolue jälleen seuraavissakin vaaleissa tunnustelemaan valtaa, oppimaan ja vaikuttamaan.

Tällaisen ensikertalaiskiintiöjärjestelmän käyttöönoton välitön haitta olisi yhden oikean kansanedustajan korvaaminen säälipaikkalaisella, tai yhden uuden istumapaikan järjestäminen johonkin ovensuuhun lehdistöaition alle. Tämä ja kansanedustajille ja puolueilleen osoitettu palkka ja tuet, mikäli määrää kasvatettaisiin nykyisestä.

Positiivisena puolena tästä avautuisi jokaiselle pienpuolueita harkitsevalle ihmiselle syy äänestää heitä. Pienpuolueelle annettu ääni antaisi ainakin pienen lisämahdollisuuden säälisijaan, vaikka kannatus ei yhdessäkään vaalipiirissä piilevän äänikynnyksen myötä ylittyisikään. Tämä voisi lisätä paitsi nukkuvien intoa antaa äänensä mille tahansa hassullekin aatteelle, myös valtapuolueisiin tyytymättömien intoa antaa äänensä pienemmille toimijoille tietäen, että sillä on mahdollisesti merkittävä vaikutus pienen puolueen mahdollisuuksiin saada äänensä kuuluviin koko kansan edessä.

Näissä vaaleissa ensikertalaiskiintiön mukainen paikka olisi mennyt Vapauden liitolle vastineeksi arviolta 27500 kerätystä äänestä ja noin 0,9% maanlaajuisesta kannatuksesta. Tuota vasten noin 0,5% osuus kansanedustajapaikoista ei äkkiseltään tunnu oikeusmurhalta.

Vaikka mahdollisuus juuri yksilön antamalla äänellä läpimenoon jäisi jatkossakin pienpuolueiden tapauksessa pieneksi, olisi se silti nykyistä nollaa suurempi. Suomalaiset saattavat olla lottokansaa, mutta näyttävät suurissa määrin näkevän eron mahdottoman ja äärimmäisen epätodennäköisen välillä. Tällaisella ensikertalaiskiintiöllä voisi eduskuntatalolle uuden pienpuolueen kansanedustajapaikka muuttua mahdottomasta hieman lähemmäs äärimmäisen epätodennäköistä.

Tämän henkinen muutos yksinään riittäisi tuomaan vaalikentille vipinää, sillä jokainen vaalipiiri, jossa olisi yksikin ehdokas, auttaisi keräämään valtakunnallista äänipottia. Lisäksi tuollaisen ihmisen äänestäminen voisi auttaa puoluetta sellaisenaan, vaikka yksilön mahdollisuudet oman vaalipiirinsä kautta vertailuluvulla sisäänpääseväksi katsottaisiinkin mitättömiksi. Kenties joskus kävisi sellainen ihme että jokin pienpuolue löisi läpi omilla ansioillaan ja ensikertalaiskiintiö menisikin jollekin toiselle pienpuolueelle.

Miten ihmeellinen maailma se olisikaan ja kuinka vaikeaksi muuttuisi tämä edustuksellinen demokratiamme.

Eduskunnan pirstaloitumista olisi tämän myötä myös turha pelätä, sillä sukupolvenkaan aikana eduskuntaan ei tällä tavoin nousisi kuin kourallinen pienpuolueita. Mikäli vaalijärjestelmä pysyisi muutoin entisen kaltaisena olisi myös epätodennäköistä, että kaikki onnistuisivat vakiinnuttamaan paikkansa eduskunnassa. Edes Siniset eivät tähän pystyneet. Mahdollista se toki olisi, mutta tuskin valtiomme kaatuisi siihenkään, että muutaman kynnyskysymyksen puolueita olisi eduskunnassa muutama nykyistä enemmän.

Ajatuksen voi rinnastaa aiemmin mainittuun kiintiöpaikalliseen Ahvenanmaahan. Esitelty muutos olisi siis vain sellainen, että eduskunnalle vieraiden listojen joukosta valittaisiin suurin sanansaattajineen tuomaan kytköstä tähän kansan pieneen ja pirstaleiseen osaan. Pieneen ja pirstaleiseen kuin Ahvenanmaa, haluan runollisesti verrata. Lisäksi ensikertalaiskiintiöitä hyödynnetään ilmeisen hyväksi havaitusti opiskelijavalintojen yhteydessä, jotta paikka oppilaitokseen aukeaisi sitä tarvitseville vikkelämmin. Miksei sama perustelu soveltuisi tähänkin, eihän kukaan huvikseen kampanjoi.

[1] Puolue poistetaan puoluerekisteristä mikäli se ei ole kahteen vaalikauteen saanut yhtäkään kansanedustajaa eikä valtakunnallisesti yli 2% annetuista äänistä. Puoluetta ei siis voi ajatuksellisesti perustaa ilman tavoitetta koko maan suunnan muuttamiseen. Poistamisen jälkeen puolue usein perustetaan uudelleen, kuten Suomen Kommunistinen Puolue esimerkiksi on useasti tehnyt. Tämän prosessin olemassaolon peruste on minulle mysteeri ja voimme vain kuvitella niitä dynaamisia vaikutuksia ja tuottavuusloikkia, joita jonkin hyödyllisen asian tekemisellä, kannattajakorttien keruun sijaan, voisimme saada. Lisätietoja prosessista löytyy esimerkiksi vaalit.fi-sivustolta otsikon “Puolueen merkitseminen puoluerekisteriin” alta.